SlideShare a Scribd company logo
1 of 5
Download to read offline
Tytöt ja ICT



Oona Heiska, Kristina Eerola, Ilona Ihalainen ja Sofia Jordan
ICT-tutkimus

Osallistuimme talvella tutkimukseen 
jossa kysyttiin tyttöjen mielipidettä 
ja mielikuvaa ICT:stä.
 
Meidän piti muun muassa;
tunnistaa ict-yrityksiä, 
kertoa pystyisimmekö
työskentelemään ict-alalla,
mihin käyttää tietokonetta,
ynnä muuta sellaista.
Millaista on olla tyttö
tietotekniikan tunnilla?
Tytöt ymmärtävät ja tekevät töitä ihan yhtä 
paljon kuin pojat, vaikka usein luullaan toista.
 
Miksi tyttöjä on silti vain vähän tietotekniikassa?
- tylsää, eikä sitä tarvitse missään
- turha aine, koska sitä osataan jo
- muut valinnaisaineet kiinnostavat enemmän
- seitsemännellä luokalla on jo hieman tietotekniikkaa
 
Kuitenkin tietotekniikkaa ei voi oppia liikaa.

 
Mitä tietotekniikan tunnilla oppii?

-   ohjelmoimaan
-   käyttämään taulukkolaskentaa
-   kuvankäsittelyä
-   purkamaan tietokone
-   rakentamaan tietokone
-   tietokoneen toimintaa
-   tietokoneen osia
-   pelaamaan esimerkiksi minigolfia ja kuva-arvoitusta hyvin
-   tietotekniikka on avuksi myös muissa aineissa
Mihin me uskomme käyttävämme
tulevaisuudessa tietotekniikkaa?
- maailma on nykyään hyvin tietotekninen.
 
- ilman tietotekniikkaa ei valitettavasti pärjää melkein
missään ammatissa. 
 
- tarvitsee melkein joka päivä jossain

More Related Content

More from Unelmakoulu (8)

Kasavuoren koulu hankintamallin_arviointi_tulokset
Kasavuoren koulu hankintamallin_arviointi_tuloksetKasavuoren koulu hankintamallin_arviointi_tulokset
Kasavuoren koulu hankintamallin_arviointi_tulokset
 
Unelmakoulu otavan opisto_24092010
Unelmakoulu otavan opisto_24092010Unelmakoulu otavan opisto_24092010
Unelmakoulu otavan opisto_24092010
 
16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan
16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan
16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan
 
16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan
16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan
16042010 miten tulevaisuutta_tehdaan
 
16042010 tytot ja_ict
16042010 tytot ja_ict16042010 tytot ja_ict
16042010 tytot ja_ict
 
16042010 pelit ja_koulu
16042010 pelit ja_koulu16042010 pelit ja_koulu
16042010 pelit ja_koulu
 
VTT vaikuttavuuden arviointi
VTT vaikuttavuuden arviointiVTT vaikuttavuuden arviointi
VTT vaikuttavuuden arviointi
 
Kasavuoren Unelmakoulu ja TTY tutkimusyhteistyö
Kasavuoren Unelmakoulu ja TTY tutkimusyhteistyöKasavuoren Unelmakoulu ja TTY tutkimusyhteistyö
Kasavuoren Unelmakoulu ja TTY tutkimusyhteistyö
 

16042010 tytot ja_ict

  • 1. Tytöt ja ICT Oona Heiska, Kristina Eerola, Ilona Ihalainen ja Sofia Jordan
  • 2. ICT-tutkimus Osallistuimme talvella tutkimukseen  jossa kysyttiin tyttöjen mielipidettä  ja mielikuvaa ICT:stä.   Meidän piti muun muassa; tunnistaa ict-yrityksiä,  kertoa pystyisimmekö työskentelemään ict-alalla, mihin käyttää tietokonetta, ynnä muuta sellaista.
  • 3. Millaista on olla tyttö tietotekniikan tunnilla? Tytöt ymmärtävät ja tekevät töitä ihan yhtä  paljon kuin pojat, vaikka usein luullaan toista.   Miksi tyttöjä on silti vain vähän tietotekniikassa? - tylsää, eikä sitä tarvitse missään - turha aine, koska sitä osataan jo - muut valinnaisaineet kiinnostavat enemmän - seitsemännellä luokalla on jo hieman tietotekniikkaa   Kuitenkin tietotekniikkaa ei voi oppia liikaa.  
  • 4. Mitä tietotekniikan tunnilla oppii? - ohjelmoimaan - käyttämään taulukkolaskentaa - kuvankäsittelyä - purkamaan tietokone - rakentamaan tietokone - tietokoneen toimintaa - tietokoneen osia - pelaamaan esimerkiksi minigolfia ja kuva-arvoitusta hyvin - tietotekniikka on avuksi myös muissa aineissa
  • 5. Mihin me uskomme käyttävämme tulevaisuudessa tietotekniikkaa? - maailma on nykyään hyvin tietotekninen.   - ilman tietotekniikkaa ei valitettavasti pärjää melkein missään ammatissa.    - tarvitsee melkein joka päivä jossain